maanantai 20. lokakuuta 2014

Onnea Deppi & Jasu 8v!

Mihin ajalla on kiire, kun pitää juosta noin nopeasti? Uskomatonta, meidän pojat veteraani-ikäisiä!

Päälle päin alkaa olla havaittavissa pientä harmaantumista, mutta muusta ikä ei juuri näy. Mieleltäänhän nuo ovat ikuisia nuorukaisia, ja elämäniloinen spanielienergia ei ole vuosien saatossa kadonnut yhtään mihinkään. Juuri puhuttiin isäni kanssa, että terveinä pysyessään pojista tuskin tulee kovin raihnaisia vanhuksia, ja meillä tulee olemaan vielä monta yhteistä vuotta edessä.

Näiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. Iloja, suruja, ylämäkiä, alamäkiä, kokemuksia ja kasvamista. Kaiken jälkeen rinnalla tassuttelevat edelleen ne samat, rakkaat, höhlät spanielit. Depin kanssa meillä on lähes koko kahdeksan vuoden mittainen yhteinen historia, Jasusta on kolmessa ja puolessa vuodessa tullut aivan yhtä tärkeä: ihan kuin se olisi ollut meillä aina.

Vuosien kehittämä suhde ja kiintymys on jotain todella arvokasta. Ei ole sanoja, jotka kuvaisivat miltä tuntuu, kun pojat illalla käpertyvät sohvalle viereeni molemmin puolin ja nukahtavat päät sylissäni. Ei ole sanoja, joilla voisin kertoa miltä tuntuu kerta toisensa jälkeen katsoa niiden touhuamista, hännän heilutusta ja vastata uskollisiin katseisiin. On vain rakkautta. Paljon.



Paljon onnea 8-vuotispäivänä rakkaille höppänöille!!! <3

- Noora

perjantai 17. lokakuuta 2014

Mitä Ernestille kuuluu?

Otsikon kysymystä kysytään multa edelleen säännöllisin väliajoin, on kysytty sen jälkeen kun jaoin Ernestin tarinan täällä blogin puolella. Koirablogihan tämä on ja sellaisena tulee pysymään, mutta aina silloin tällöin joukossa seikkailevat myös perheen katit. Siksi teen ja tulen varmasti jatkossakin tekemään kuulumispostauksia myös kissojen, eritoten Ernestin, elämästä.

Aivan vastikään tuli kuluneeksi kaksi vuotta Ernestin onnettomuudesta ja amputaatioista. Mikäli joku on liittynyt blogin lukijakuntaan vasta tämän jälkeen, Ernestin tapauksen historiasta löytyy lisää täältä:

http://tassunjlkisydmessa.blogspot.fi/2012/08/potilaskertomus.html
http://tassunjlkisydmessa.blogspot.fi/2012_08_01_archive.html
http://tassunjlkisydmessa.blogspot.fi/2012/10/potilaan-tarina-saa-jatkoa.html
http://tassunjlkisydmessa.blogspot.fi/2012/10/topohannan-kuulumiset.html

Tuossa kolme yksittäistä tekstiä matkan varrelta, ja oikeastaan koko elokuun 2012 arkisto sisältää Ernestin kuulumisia vähän joka postauksessa, siksi linkkasin senkin tuohon.

Mitä tämä kaksi vuotta on pitänyt sisällään ja mitä herra Töpöhännälle kuuluu nyt? Ensimmäisen kysymyksen vastaus on kaikesta huolimatta onnellista kissanelämää. Eläinlääkäri oli harvinaisen oikeassa, kun sanoi tuolloin jalan tilanteen selvittyä kissan pärjäävän mainiosti kolmellakin jalalla. Toipumisensa jälkeen Ernesti tottui elämään kolmijalkaisena töpöhäntänä hämmentävän nopeasti. Suurin ilo on ollut huomata, kuinka se on luonteeltaan täysin sama kissa kuin aina ennenkin: kenties vielä entistäkin ihmisläheisempi. Kaikkine tapoineen ja piirteineen Ernesti on persoona, jollaista toista ei ole.

Hyvä esimerkki Ernestin erityisyydestä on sen uusin "harrastus", josta me ihmiset saimme tietää vasta äskettäin. Naapurissamme olevan rivitalon alakerrassa on kampaamo. Eräs tuttu kertoi, kuinka Ernesti oli ilmestynyt sinne hänen ollessaan hiustenleikkuussa. Kissa oli tullut, hypännyt hänen syliinsä ja nukkunut siinä niin kauan, kunnes hiustenleikkuu tuli valmiiksi. Kampaaja kertoi, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun Ernesti on käynyt viihdyttämässä asiakkaita ja nukkumassa heidän sylissään kampaajan tehdessä työtään. Uskomaton kissa.

Vanha kuva Ernestistä keväältä 2013

Edellä kerrottu esimerkki ei ole ainoa laatuaan, sillä Ernestillä on tapana käydä myös naapurissa asuvan vanhemman rouvan luona kyläilemässä ja saamassa kinkkumaistiaisia. Tarinoita Ernestin seikkailuista on lukemattomia. Niiden lisäksi Ernesti on kotioloissa mitä ihanin kaveri: se haluaa osallistua kaikkeen, ja yksi sen suosikkipuuhista on isäni sylissä makoilu iltaisin yhdessä tietyssä nojatuolissa. Sängyssä ihmisten vieressä nukkuminen ja keittiöstä herkkujen kerjääminen seuraavat heti perässä.

Ernesti unilla kotipihan puskassa kesällä 2013


Tiivistetysti: Ernestille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Hurjista tapahtumista on pieni kissa selvinnyt, mutta sen elämänasenteesta voisi jokainen kaksijalkainenkin ottaa mallia. Keväällä Ernestille tuli mittariin 6 vuotta, toivottavasti meillä on vähintään toinen mokoma vielä edessäpäin!

-Noora

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jyväskylän kaverikoirat 10 vuotta

Eilen lauantaina Jyväskylän kaverikoirat juhlistivat kymmenvuotista taivaltaan järjestämällä pienimuotoisen tapahtuman Toivolan Vanhalla Pihalla. Paikalla oli useita kaverikoirakoita siliteltävänä, ja lisäksi ohjelmassa oli pienet arpajaiset ja paljon mukavaa yhdessäoloa ja jutustelua.

Mikäli kaverikoiratoiminta on jollekin uutta, idea on hyvin yksinkertainen. Kaverikoiratoiminnan tavoitteena on tuoda iloa, läheisyyttä ja uusia elämyksiä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa tai mahdollisuutta oman karvakorvan hankkimiseen. Kaverikoirat ohjaajineen vierailevat muun muassa lasten, vanhusten ja kehitysvammaisten luona esimerkiksi erilaisissa laitoksissa, päiväkodeissa tai tapahtumissa. Koirien läsnäolo tuo iloa ja piristystä, ja vaikkapa laitoksessa asuvalle vuodepotilaalle kaverikoiran saaminen paijattavaksi sängylle voi olla äärettömän merkityksellinen ja suuri asia. Kaverikoiratoiminta onkin saanut valtavan määrän positiivista palautetta koirien ohjaajien lisäksi niin asiakkailta kuin eri laitoksissa työskentelevältä henkilökunnalta.




Lähdin itse pyörähtämään Jyväskylän kaverikoirien tapahtumassa, ja tunti meni hujauksessa koiria rapsutellessa ja ohjaajien kanssa jutellessa. Sadesäästä huolimatta ihmisiä löysi paikalle, ja oli ilo nähdä kuinka innoissaan erityisesti lapsivieraat olivat päästessään silittelemään koiria. Ohjaajien kanssa oli todella mukava jutella, ja he kertoivat mielellään lisää kaverikoiratoiminnasta sekä omasta historiastaan harrastuksen parissa. Rotujen kirjo vaihteli laidasta laitaan, aina broholminkoirasta sekarotuisen kautta coton de tuléariin.


 Punainen irlanninsetteri Lilli

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli hyvin positiivinen kokemus ja sai entistä vakaammin lisäämään kaverikoiratoiminnan harrastusten listalle oman, tulevan koiran kanssa. Kaverikoirien tekemä työ on arvokasta, ja helppo tapa niin antaa kuin saada hyvää mieltä.


 Broholminkoira Luka
 
 Berninpaimenkoira Aapo

Espanjanvesikoira Jamppa
 
Kiinnostuitko kaverikoiratoiminnasta? Lisää toimintaan mukaan hakemisesta ja kaikesta muusta kaverikoiriin liittyvästä voit lukea täältä: http://www.kennelliitto.fi/kaverikoirat
 
-Noora

maanantai 6. lokakuuta 2014

Pentuja moikkaamassa

Huomio! Sinustako cockerinomistaja?

Alla esitellystä Claremark N-pentueesta vielä kaksi narttupentua etsii omaa, rakastavaa kotia.
Pennuista toinen sijoitetaan Tampereen tai Jyväskylän seudulle, molemmat ovat iloisia ja reippaita spanielinalkuja.
Lisätietoja pennuista antaa kasvattaja Elisa Kangaskoski
puh: +358 400 527 963
email: mekangas@gmail.com




Ei, ennen kuin kukaan ehtii innostua, niin (vielä) tästä katraasta yksikään ei ole muuttamassa mun luokse :D

Käytiin reilu viikko takaperin Tikkakoskella moikkaamassa Claremark N-pentuetta. Pentueen isä on Multi Ch Claremark Just For Fun "Jason" ja emä Fi&Hr Ch Rancecraig My Fair Lady "Alice". Meitä vastassa oli seitsemän lähes 6-viikkoista spanielinalkua, joista kaksi uroksia ja viisi narttuja. Alla reissun onnistuneimpia otoksia, kaikkia seitsemää oli mahdotonta saada osumaan linssin eteen yhtä aikaa!





 Sylissä pennut olivat mielellään <3

 Mulle sopisi tuollainen karvapallo,
eikö? Kiinnitättehän huomion suloiseen
pentuun, mun ilmeestä ei tarvitse puhua :D


 Kasa pikkuspanieleita


 Toinen pojista mun sylissä <3


Uni yllätti leikkimisen, pusuttelun ja sormien pureskelun
jälkeen
Mahtavia tyyppejä kaikki seitsemän. Hyvin lyhyessäkin ajassa pennuista alkoi erottamaan millainen luonne ja persoona kullakin on. Yhteistä kaikille oli iloisuus, avoimuus ja rohkeus, kuten cockerilla kuuluukin olla: häntä vain jatkoi heilumistaan, kun kokeilin seisottaa paria pennuista pöydällä, ei haitannut vaikka olin täysin vieras. Toinen pojista tassutteli pienen hetken myös aitauksen ulkopuolella ja eteni varsin päämäärätietoisesti yhtään jännittämättä :) Hieno pentue kaiken kaikkiaan! Lienee sanomattakin selvää, että pentukuume äityi taas astetta pahemmaksi...
 Lisää pennuista voi lukea kennel Claremarkin kotisivuilta. Kiitokset Elisalle kun saatiin käydä pentuja katsomassa, ja kiitos myös meidät vastaanottaneelle Marizalle!
-Noora

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kuulumisia menneiltä viikoilta

Heti alkuun pahoittelut aivan ylipitkästä hiljaisuudesta blogin puolella! Yo-kirjoitukset olivat niin suuri osa allekirjoittaneen elämää viimeisen muutaman viikon ajan, ettei aikaa juuri jäänyt muulle. Nyt niistäkin on selvitty ja ajatus normaalista elämästä koulupäivineen, läksyineen ja harrastamisineen ilman jatkuvaa ajatusta johonkin suureen valmistautumisesta tuntuu varsin houkuttelevalta!

Pari viikkoa sitten pyörähdettiin Tinkan kanssa mätsärissä, ihan vain treenimielessä. Tässäkin mätsärissä meidän ongelma näkyi varsin hyvin: jostain Tinka on kehittänyt itselleen peikon näyttelytilannetta kohtaan. Nytkin se suostui kyllä syömään tuomarin kädestä, antoi katsoa hampaat jne, mutta käsiteltäessä halusi istua, häntä painui alas ja koirasta näki, että tilanne on sille ahdistava ja epämiellyttävä. Noita merkkejä alkaa havaita Tinkasta käytännössä heti, kun omalla vuorolla astutaan kehänauhojen sisäpuolelle, kun se muistaa ja hoksaa mikä tilanne on kyseessä.

 Siispä päätimmekin Annen kanssa yhteistuumin mätsärin jälkeen, että pidetään Tinkan kanssa ihan kunnon tauko tästä näytelmäpuuhasta. Tinka on pehmeä pohdiskelijaluonne, joka kehittää helposti itselleen peikon jostakin arveluttavasta jutusta, ja sellaisten pois työstäminen vaatii aivan järjettömän paljon töitä. Kyseessä on kuitenkin vain näyttelyt omaksi iloksi, ei kehissä pyöriminen tai muissa lajeissa harrastaminen tavoitteellisesti. Siksi en halua väkisin kiusata koiraa jollain, mistä se ei selvästi pidä ja mitä sen ei välttämättä tarvitse hallita. Kuitenkin tavallinen arki ja esimerkiksi hoitotilanteet onnistuvat Tinkan kanssa normaalisti. En sano, etteikö kyseisen peikon pois työstäminen olisi mahdollista: kovalla työllä varmasti on, mutta juuri nyt tuntuu parhaalta ajatukselta antaa aikaa nuorelle 1,5-vuotiaalle koiralle ja kokeilla myöhemmällä iällä näyttelyhommaa uudelleen.

Paljon pohdittiin Annen kanssa sitä, mikä Tinkalle on sen negatiivisen mielikuvan aiheuttanut. Vielä kesäkuussa mätsärissä kaikki toimi hienosti, mutta siitä kuukauden kuluttua Mikkelin näyttelyssä Tinka ensimmäisen kerran osoitti stressaantumisen merkkejä kehässä. Mitä tuossa välissä tapahtui? Jäikö negatiivinen mielikuva tuosta Mikkelistä ja se käynnisti lumipalloefektin? Anne totesi, ettemme välttämättä saakaan täysin kiinni siitä, mitä noutajan korvien välissä tapahtui: sillä kun on välillä tapana päätellä asioita aivan omalla tavallaan. Kuten kaikissa muissakin tilanteissa, myös tässä koira varmasti peilaa osaltaan ihmisen käytöstä. Varmasti ainakin alitajuisesti mietin itsekin kehässä "Väistääkö se? Pelottaako sitä?" ja se ei voi olla vaikuttamatta Tinkan fiilikseen. Tässä on kehittymisen paikka itsellänikin, ja ehdottomasti tulen kiinnittämään tähän jatkossa huomiota myös muiden koirien kanssa pyöriessä. Tinkan kanssa otetaan nyt aikalisä tästä puuhasta, ja jatketaan sen jälkeen uusilla kujeilla näyttelyhomman parissa.


Mitäs muuta? Depille ja Jasulle kuuluu hyvää, mulla olisi niistäkin vaikka mitä postattavaa ja kuvattavaa. Pääpiirteittäin herrat voivat hyvin, tukat on kuosissa parin viikon takaisen trimmin jälkeen ja 8-vuotissynttärit koittavat kuukauden kuluttua. Hurja ajatus! Lisää pojista uusine pantahankintoineen mahdollisimman pian.



Terrieripuolelta on kerrottava ehdottomasti blogissakin, kuinka Minna selätti kehäkammonsa ja esitti Pepin ekaa kertaa virallisessa kehässä itse Tampereen ryhmiksessä viikko sitten. Pepi sai todella hienon arvostelun, tuloksena sille EH. ERInkin olisi mun puolesta voinut moisella arvostelulla antaa :)  Minna kertoi voivansa esittää Pepiä jatkossakin itse, ja ihan ehdottomasti kannustan siihen! Todella hienoa nähdä, että Pepistä on näiden vuosien aikana mun matkassa kehittynyt varma kehäkettu ja että Minna uskalsi itse hypätä hihnan toiseen päähän. Paljon oon cairnpiireissä ja Pepin kanssa oppinut, suuri kiitos siitä mahdollisuudesta Minnalle!! Ja tottakai rodun parissa on tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut ystäviä, joten ihan varmaa on, että jatkossakin mua cairnkehillä nähdään!



Tänään onkin jännä päivä, kun pääsen pitkästä aikaa palluttelemaan pentuja! Iltapäivästä suunnataan Tikkakoskelle moikkaamaan Claremark N-pentuetta. Hirmu tervettä hommaa krooniselle pentukuumeilijalle, mutta pakkohan niitä spanielilapsia on päästä katsomaan <3 Lisää juttua tästä seuraa myöhemmin.

- Noora








lauantai 6. syyskuuta 2014

Mätsärissä pitkästä aikaa

Keskiviikkoiltaa vietettiin porukalla K-S Noutajakoirayhdistyksen järkkäämässä mätsärissä Keskisuomalaisen parkkiksella. Asiaankuuluvasti mulla oli kehässä noutaja, tällä kertaa 4-vuotias musta labradorityttö Ruu. Ruusta on blogin puolella ollut juttua aiemminkin, sen voi käydä lukemassa tästä. Kyseessä on siis käyttölinjainen noutajaneiti, jolle olen luvannut hakea näyttelyistä sen harrastus-H:n muista lajeista valioitumista varten. Oli tosi kiva nähdä Ruuta ja toki Iituakin pitkästä aikaa! Lisää tytöistä ja niiden kuulumisista voi lukea Iitun ja Ruun omasta blogista.

Lämpimänä syysiltana paikalla oli mukavasti väkeä, mutta kehät onneksi pyörivät suht hyvään tahtiin. Ruun parina kehässä oli sk collie, joka esiintyi oikein nätisti. Ruu oli kehässä hieno! Tosi hyvin malttoi seistä ja liikkui vapaasti, antoi täysin ongelmitta tuomarin kurkata suuhun ja tulla koskemaan. Hieno noutaja! Tuomari kehui ääneen molempia koiria, kuinka ne liikkuivat todella hyvin ja vapaasti eivätkä lainkaan ahtaasti. Nauhojen värin päättäminen oli kuulemma vaikeaa, mutta nahkacollie nappasi punaisen ollessaan "hieman enemmän rodunomainen" :D Käyttiksenä Ruu on näyttelylabbikseen verrattuna hyvin hoikka ja kevytrakenteinen tyttö, meille siis tuloksena SIN. Loppukehässä ei enää sijoitusta tullut, mutta sanoinkin Maaritille, ettei sijoitus ollutkaan tässä se pääasia: tärkeintä oli päästä kokeilemaan yhteistyötä koiran kanssa.

Täytyy sanoa, että tykkään kovasti Ruun elämänasenteesta. Mätsäripaikalla se oli maailman helpoin koira, odottelu tai väenpaljous eivät paljoa hetkauttaneet. Ruu on myös äärimmäisen kiva koira ohjata, se on kuuliainen, iloinen ja lähtee täysillä mukaan. Nämä olivat erityisen positiivisia juttuja ottaen huomioon sen, että ollaan Ruun kanssa tavattu edellisen kerran reilut kaksi vuotta sitten!

Varmasti jossakin välissä lähdetään sitten virallisiin kehiin kokeilemaan onneamme Ruun kanssa. Esiintymisestä tulos ei varmasti jää kiinni! :) Etsiskellään sopivia näyttelyitä lähietäisyydeltä, ja mieluiten kotimaista tuomaria. Elän sellaisessa käsityksessä, että kotimaiset tuomarit ymmärtävät ehkä parhaiten käyttölinjaisten koirien päälle, ja tajuavat luultavasti myös sen, että koira on kehässä vain pakollisen tuloksen hakeakseen. Silloin se H saattaa ehkä irrota hieman helpommin... :)

Kiitos Maaritille noutajan tuomisesta mätsäriin mun kehäkaveriksi!!

-Noora

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Heinola KR

Päivitykset laahaa! Mulla on takana kolme viikkoa elämää abiturienttina, ja sen kyllä huomaa: lähiviikkoina koittavat englannin ja ruotsin yo-kirjoitukset teettävät töitä niin paljon kuin vaan jaksaa tehdä ja mielellään vielä vähän enemmänkin. Pahoittelut siis jo etukäteen mahdollisesta blogihiljaisuudesta seuraavien parin viikon aikana! Postattavaa tulee kuitenkin riittämään, sillä suunnitelmissa on ainakin mätsäreitä. Lisäksi pitäisi ottaa pojista ja niiden uusista pantahankinnoista kuvat, ja tehdä muutenkin poikien kuulumispostausta. Ja on mulla pari muutakin ideaa mielessä... ;)

Otetaan kuitenkin ensiksi vähän kiinni näitä rästipostauksia Heinolan näyttelyn raportin merkeissä. Viikko sitten siellä pyörähdettiin Tinkan kanssa, ja sillä kertaa ei ollut ihan meidän päivä: Tinka säikähti tuomaria ja tämä tiputti sitten laatuarvosanaa. Tuota lukuunottamatta Tinka oli kehässä hyvä, liikkui ja seisoi moitteettomasti. Tästä lisää pohdintaa alempana, mutta ekaksi meidän arvostelu:

Heinola KR 24.8.2014
Tuomari: Joakim Ohlsson, Ruotsi
labradorinarttu Joenmäen Olivia "Tinka" JUN/H
Arvostelu (vapaasti suomennettuna): "17 kk, narttumainen. Hyvä pää. Hieman lyhyt kaula. Riittävä rintakehä, eturinta saisi olla hieman voimakkaampi. Hyvä luusto, putoava lantio. Liikkuu edestä paremmin, hyvät sivuliikkeet. Rodunomainen temperamentti puuttuu, siksi tämä sijoitus."

EH tuo olisi varmaankin ilman säikähdystä ollut. Tilanne meni siis näin: tuomari tuli Tinkan luokse, katsoi hampaat, silitteli päätä ja kokeili etuosan. Tähän asti kaikki oli ok. Sitten tuomari irrotti otteensa Tinkasta ja itse kävin kyykkyyn sen eteen, rapsuttelin ja annoin namin. Tällä aikaa tuomari kiersi Tinkan taakse ja otti kiinni sen takaosasta, jolloin Tinka säpsähti ihan reippaasti ja painoi hännän koipien väliin. Antoi kuitenkin vielä tämän jälkeen tuomarin koskea takaosaansa ja suoriuduttiin ihan normaalisti loppuun saakka.

Mahdollisia syitä tälle on useampia. Niistä yksi on se, että Tinka ajatteli tuomarin jo lähteneen pois ja kiinnitti huomionsa täysin muhun, kun kyykistyin sen eteen ja siksi säikähti tuomarin yhtäkkiä ottaessa siitä takaapäin kiinni. Monet tuomarit silittelevät koiran kropan läpi kerralla otettaan irroittamatta, en muista onko Tinkan kohdalle aiemmin tullut tuollaista tuomaria, joka lähestyisi vielä uudelleen takaapäin. Annen kertoman mukaan videokuvan perusteella tilanne vaikutti juuri tältä. Tämä treeniin! Mikkelissähän Tinka säikähti kehässä ollessa tuomaripöydältä levinneitä kamoja, olisiko se voinut jättää takaraivoon jännityksen näyttelytilannetta kohtaan? Tinka on kuitenkin pehmeähkö koira, jolla on tapana jäädä mietiskelemään tuollaisia.

Tärkeintä on nyt treenailla ahkerasti, jotta saadaan Tinkan olo jälleen luottavaiseksi näyttelykehässä. Nämä ainakin listalle:

-mätsäreitä
-erilaisia treenejä eri paikoissa, erityisesti tuomaritreeniä!!
- vieraita koplailemaan Tinkaa läpi
- tehdään tilanteesta megapositiivinen juttu
-unohdetaan tulokset ja mennään tekeminen edellä pitämään hauskaa, oli kyseessä sitten mätsäri tai oikea näyttely
-handleri varmistaa, ettei kehitä itselleen moisesta tilanteesta mörköä korvien väliin: molemminpuolinen luottamus!

Seuraava Tinkalle aiottu näyttely on vasta Jyväskylän kv marraskuussa, meillä on siis useampi kuukausi aikaa treenata näitä juttuja ja pyöriä mätsäreissä hakemassa varmuutta. Tällaiset haasteet opettavat, sillä ehdottomasti tärkeintä on se, että koiralla on hyvä olla! Meidän näyttelytreeneistä tulee varmasti useampi postaus, ihan jo senkin takia, että tulee laitettua itselle ylös mitä on tehty ja mikä on toiminut. Näillä mennään!

- Noora