maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäispuuhailua ja suunnitelmia

Vietin puoli pääsiäistä Korpilahdella ja pitkästä aikaa tuli myös tarvottua metsälenkillä poikien kanssa. On se hauskaa katsoa, kun pienet spanielit nauttii! Tulee itsellekin hyvä mieli. Hyvää viihdettä on myös huomaamatta jättäytyä piiloon jonnekin pusikkoon tai puun taakse, ja odottaa kun pojat tulevat etsimään. Eipä aikaakaan kun jompi kumpi tai molemmat tulevat häntä heiluen ja naama virneessä ympärille pyörimään :)


Kevään näyttelyistä sen verran, että kalenterissa ovat varmasti Lahden kv viikon päästä sekä Tampereen kv ja Ruoveden kr toukokuun puolella. Lahti on puhdas turistikeikka pitkästä aikaa, toukokuun molemmissa näyttelyissä pyöritään kehässä Pepin kanssa. Kesäkauden kalenteriakin pitäisi pikkuhiljaa suunnitella! Automaattinen osa sitä on elokuinen Maailmanvoittaja, muuten mitään kiinteämpää suunnitelmaa ei vielä ole.


Ja jotta blogi pysyisi yhä hereillä, paljastan etukäteen, että suunnitteilla on ainakin jonkin sortin varustepostaus joko yhdessä tai kahdessa osassa. Kivoja sellaisia on näkynyt parissakin tutussa blogissa viime aikoina, ja olisihan se varmaan ihan hyödyllistä käydä poikien tavarat läpi (lue: tarkistaa mitä ne oikeasti tarvitsee vs. mitä itse himoitsen :D).


Tällainen nopea höpinäkuulumisten päivitys tähän väliin. Seuraavassa tekstissä on toivottavasti enemmän asiaa ja mahdollisesti myös kuvia, mikäli Blogger suostuu yhteistyöhön!


-Noora

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lukuvinkki: Esitä paremmin

Luen parhaillaan läpi useiden suomalaisten handlereiden ja koiraharrastajien kirjoittamaa opusta nimeltään Esitä paremmin (kiitos Minnalle kirjasta!). Seuraavassa lainaus kirjan takakannesta:


"Esitä paremmin-kirja on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa viedä koiransa näyttelyyn ja esittää sen siellä tuomarille paremmin. Kyse ei ole niinkään kilpailusta kuin siitä, että tilanteesta tulisi sekä esittäjälle että koiralle miellyttävä kokemus."


Noin puoliväliin päästyäni voin sanoa, että kirja on hyvä, ajatuksia herättävä kokonaisuus. Se todella opettaa esittäjälle uutta ja antaa hyviä vinkkejä, samalla voin verrata itseäni kirjassa mainittuihin seikkoihin: missä olen hyvä, mitä voisin tehdä vielä paremmin. Vielä en ainakaan ole saanut itseäni kiinni pahemman luokan mokista! Kirjan jotkut pointit osuvat naulan kantaan, itseäni ovat miellyttäneet erityisesti koiran ja esittäjän välisen suhteen korostaminen sekä erinomaiset pukeutumisvinkit esittäjälle, viimeksi mainittu kun on ikuisuusaihe koiranäyttelypiireissä.


Jotkut pointit taas ovat suunnattu huomattavasti kilpailuhenkisemmille, vain voittoa hakeville ammattilaisille, ei niinkään rakkaudesta koiriin harrastaville amatööreille, joille näyttelyiden suurin tarkoitus ei ole voittaminen. Olen itse aika jalat maassa-tyyppinen tapaus tämän suhteen, mielestäni harrastamista ei pidä viedä yli keskittymällä pelkästään voiton ja oman menestyksen hakemiseen, niin sanotusti ylilatautumalla. Olen hakenut näyttelykehistä kaiken hylsystä ROPiin, ja yhteenkään niistä maailma ei ole kaatunut. Joskus olen ollut jopa hylsystä todella iloinen: kyseessä oli kaukasianpaimenkoira, josta tuomari ei pitänyt, mutta jonka esittämisessä silloin noin 13-14 -vuotiaana koin onnistuneeni erinomaisesti. Tulos ei estänyt minua olemasta onnellinen ja tuntemasta sitä, mihin minulla mielestäni oli täysi oikeus. Tiedän, useimpien näyttelyharrastajien korvaan tämä voi kuulostaa hyvinkin kummalliselta, mutta ihmiset ovat erilaisia. Toki tähän vaikuttaa myös se, etten itse omista koiraa täysipäiväisesti ja esittämieni koirien kanssa puuhailu on tapa olla jatkuvasti tekemisissä koirien kanssa, mistä luonnollisestikin seuraa hyvä mieli. Kuten todettu, harrastajia on kahden tyyppisiä: toisille tärkeää on tulos, toisille onnistuminen omalla mittapuulla. Jälkimmäinen on oikeastaan aika maailmaa avartava kokemus: suosittelen jokaista näyttelyharrastajaa jättämään tosikon joskus kotiin ja lähtemään vain pitämään hauskaa koiran kanssa.


Ajatusten herättäminen on yksi hyvän kirjan tunnusmerkeistä, ja edellä kertomastani voinee päätellä Esitä paremmin-kirjan täyttävän tämän kriteerin. Kirjassa on mukana myös eri handlereiden esittelyjä niin Suomesta kuin maailmalta, on varsin mielenkiintoista lukea heidän taustoistaan ja kokemuksistaan. Ehdoton positiivinen puoli! Paljon lukeneena ja useamman vuoden kirjoittamista harrastaneena Esitä paremmin on mielestäni myös rakenteellisesti toimiva paketti upeine kuvineen, jos jotkin hieman töksähtelevät sananvalinnat ja lauseet jätetään pois.


Kaikkinensa kirja todella on lukemisen arvoinen kokemus, kunhan muistaa yhden asian: sitä omaa esittämistyyliä ja asennetta ei voi pelkästään kirja sanella. Tärkeintä on pitää oma ajatus ja arvot matkassa, sekä oman itsen että koiran kohdalla. Silloin onnistuminen näyttelykehässä on taatusti helpompaa!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Korpilahden ja Saarijärven ryhmikset

Uusi näyttelyvuosi avattiin vihdoin Korpilahden ja Saarijärven ryhmänäyttelyillä, molemmissa mulla oli koira esitettävänä. Olipa kiva päästä pitkästä aikaa kehään!

Viikko sitten korkattiin Korpilahdella Tinkan kanssa isojen tyttöjen luokat, eli osallistuttiin ekaa kertaa junnuluokkaan Tinkan täytettyä vuoden muutamaa päivää aiemmin. Tuomarina toimi Raimo Louhio, nimenä itselleni tuntematon, mutta mielenkiintoinen tapaus. Arvosteli tiukkaan, etenkin uroksissa ERIt olivat kiven alla. 22 uroksen joukosta vain kolme sai ERIn ja SAn, EHta jakoi runsaasti ja muutama H oli myös joukossa. Sama linja tuntui jatkuvan myös nartuissa, joten siihen nähden meidän tulos oli loistava:

Korpilahti RN 23.3.2014
Tuomari: Raimo Louhio, Suomi
labradorinnoutajanarttu Joenmäen Olivia "Tinka" JUN/EH 4
Arvostelu: "12kk narttu, joka on erittäin hyvää tyyppiä. Hieman matala, ja varsinkin liikkuessa etumatala. Hyvä nartun pää. Hyvä kaula. Lievästi painunut selkälinja, joka liikkeessä takakorkea. Hyvä rintakehä. Oikeat liikkeet. Hyvät kulmaukset, hyvä turkki."

Näyttelypaikalla Tinka oli taas aluksi epävarma ja sitä selvästi jännitti, mutta pitkän odottelun aikana se ehti hyvin rentoutua ja palautui omaksi itsekseen. Korpilahden maneesi on todella ahdas, ja Tinkalla otti aikansa tottua siihen. Hyvin se kuitenkin tilanteen klaarasi, ja pakko on hehkuttaa nuoren koiran asennetta. Pitkä odottelu ei hyydyttänyt sitä, vaan kehässä Tinka oli täynnä energiaa ja esiintyi hienosti, yksilöarvostelussa varsinkin. Kilpailuluokka meni vähän keulimiseksi, kun ajauduin liian lähelle edellä juoksevaa koiraa. Oma moka, pitäisi osata pitää riittävä hajurako edellä menijään kun tietää, että itsellä on vauhdikkaasti liikkuva koira. Meillä oli kuitenkin yhdessä kehässä superhauskaa, ja mulle parasta oli kun Tinka nelospaikalla innostui hyppimään ympärilläni. Se kertoi mun onnistuneen siinä, mikä on itselleni tärkeintä tässä koko hommassa.

Eilen jatkettiin sitten Saarijärvellä, rotu vaihdettiin cairnterrieriin ja maneesi entisen koulun tiloihin, jotka olivat luonnollisesti aivan yhtä ahtaat. Tähän liittyen Pepille olisi voinut antaa sertin jo pelkästä käytöksestä: sille ei ollut edes häkkiä mukana, ja silti se rauhoittui ahtaassa paikassa ihmisten keskellä aloilleen todella hyvin ja makoili koko odotteluajan rauhassa. Nauratti, kun Pepi pötkötteli keskellä muutenkin ahtaan tilan kulkuväylää ja katseli ihmisiä naamallaan ilme, joka kehotti väistämään sieltä mistä mahtuu :D

27 cairnia arvosteli Kimmo Mustonen, josta oli tiedossa etukäteen positiivista palautetta. Täytyy kyllä itsekin esittäjänä todeta, että pidin todella tuomarin tavasta lähestyä koiraa ja käsitellä sitä: otteet olivat varmat ja ne toteutettiin niin, ettei koira tuntenut oloaan epämukavaksi. Myös kohteliaisuus esittäjää kohtaan oli ehdoton positiivinen puoli.

Ilmoittautumisessa tapahtuneen hässäkän vuoksi Pepi oli normaalista poiketen avoimen luokan ensimmäinen arvosteltava seuraavanlaisella tuloksella:

Saarijärvi RN 29.3.2014
Tuomari: Kimmo Mustonen, Suomi
cairnterrieriuros Zalimar Always Be Cool "Pepi" AVO/EH
Arvostelu: "Erittäin hyvän tyyppinen , mittasuhteiltaan oikea uros. Purenta ok. Varsin hyvä pää, kuono-osa saisi olla täyteläisempi.
Hyvät silmät ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä, sopivasti takaa. Kääntää eturaajojaan turhan paljon ulos. Erinomainen karvanlaatu. Liikkuu riittävällä askeleella , mutta löysästi edestä. Miellyttävä luonne ja esiintyminen."

Tästä arvostelusta voin käsi sydämellä todeta, että se kertoo täsmälleen miltä Pepi tällä hetkellä näyttää. Sitä voidaan pitää tuomarilta hyvänä suorituksena! Esiintyminen oli aivan super, kehään on mahtavaa mennä koiran kanssa, joka syttyy tekemiseen noin upeasti. Hienoja hetkiä!

Uusi näyttelyvuosi on nyt siis avattu, se jatkunee huhtikuun puolella jossakin kv-näyttelyssä. Toukokuulle on suunnitteilla parikin näyttelyä Pepin kanssa, Tampereen kv ja Ruoveden rn. Tästä se taas lähtee! :)

-Noora



torstai 20. maaliskuuta 2014

Koiramainen viikonloppu

Viime viikonloppu sujui pitkästä aikaa kunnolla koiramaisissa merkeissä. Olipa hauskaa nähdä pitkästä aikaa koirakavereita!



Lauantaina aloitettiin näyttelytreenit ihan uuden tuttavuuden ja uuden rodun kanssa. Kaverilleni Ritalle kotiutui lokakuussa 2013 pitkäkarvainen collieuros Luca, jolla on ikää nyt noin 7kk. Lucan kasvattaja toivoo sen kanssa kokeiltavan näyttelyitä, ja koska me ollaan Ritan kanssa tunnettu ihan pikkutytöistä, niin ei liene yllätys miten mä tulin tähän kuvioon mukaan :)






Lauantaina siis aloitettiin pikkuhiljaa Mannilassa avoimella kentällä suht rauhallisessa ympäristössä ravaamisen ja seisomisen harjoittelu. Luca on nuori, energinen ja vielä hieman häiriöherkkä tapaus, joka tekee kuitenkin halutessaan oikein kivalla asenteella. Kunhan siihen saa kunnon kontaktin, niin homma toimii hyvin. Pikkuhiljaa Luca saikin kiinni ravaamisen ideasta, ja uskoi hyvin kun kielsin hihassa/takinhelmassa roikkumisen :D Seisomisia kokeiltiin myös, ja näistä on todisteina myös kuvamateriaalia alla. Paras seisottamistapa ja seiso-käskyn merkitys hakevat vielä vähän, tärkeintä on tässä kohtaa tehdä Lucalle selväksi mitä käskyllä haetaan ja sitten miettiä parasta toteutusta. Näillä lähdettiin liikkeelle, seuraavaksi otetaan käsittelyyn hampaiden katsominen ja kropan läpikäynti!






Kuvat otti Rita mun kameralla:






Pk collieuros Kiiramanna Set Fire To The Rain "Luca", 7 kk
om. Rita Jurvanen
kasv. Merja Uimonen, kennel Kiiramanna












Sunnuntaina nähtiin pitkästä aikaa Annen ja Rokin kanssa yhteisen lenkin merkeissä. Auringonpaiste oli ihana, ja kovalta tuulelta suojauduttiin puikkimalla Viihdekeskukselle teiden sijasta metsien kautta. Roki sai juosta vapaana eikä edes Annen kanssa onnistuttu eksymään! :D Samalla tuli suunniteltua vähän näyttelykuvioita, ja jatkossa suuntana on todennäköisesti Itä-Suomen näyttelyt. Tarkempaa aikataulua ei vielä tehty, selaillaan nyt näyttelykalenteria läpi ja katsellaan olisiko muita lähdössä samoille suunnille. Mahdollisesti jossain kuitenkin kehäillään, kunhan vuosi tästä vähän etenee!

Muutama kuva Rokistakin tuli napattua Viihdekeskuksella:













Hassua, tämän postauksen kuvista voisi päätellä Lucaa kuvatun syksyllä ja Rokia keväällä, vaikka kuvat on otettu peräkkäisinä päivinä :D Viikonloppuna ja alkuviikosta tuli vaihteeksi talvi, jonka kuulemma pitäisi sulaa nyt viikonloppuna uudestaan. Mullahan on sunnuntaina maneesiolosuhteissa pidettävään näyttelyyn vietävänä kaunis, vaalea labradorinarttu, ja jokainen tietää millaiseksi kuravelliksi maneesin lähiympäristö moisella kelillä muuttuu. Kun tähän lisätään vielä maneesin hiekkapohja, lienee itsestäänselvyys, että pyyhkeet sun muut rievut ovat tarvikelistalla ykkösenä! Ja heti perässä seuraa itselle ainakin kolme kerrosta vaatteita. Eipä ne olosuhteet ennenkään ole menoa hidastaneet, joten suurella innolla odotan viikonloppua!


Ja loppuun onnitellaan vielä edellämainittua labradorineitiä Tinkaa tänään juhlittavan 1-vuotissyntymäpäivän johdosta!


-Noora

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kuvia vihdoinkin!

Ohi on! Ensimmäiset yo-kirjoitukset nimittäin. Siitä se toivottavasti lähtee! Kirjoitusten jälkeen oli kiva huomata, että aikaa jää muuhunkin elämään, kuten koirapuuhiin ja Bloggerin kuvaongelman kanssa taistelemiseen.

Ratkaisin Bloggerin toimintaongelman kokeilemalla laittaa kuvat toiselta koneelta, ja yllättäen se onnistui. Häikkää on siis Bloggerin ja meidän läppärin välisissä suhteissa, täytyy yrittää keksiä mitä ja miten sen voisi korjata. Tässä kuitenkin kuvasatoa Messarista sekä hiihtolomaviikolla Saariselällä tavatuista erinäisistä eläinlajien edustajista!

Ensimmäiseksi Messarimeininkiä joulukuulta:














Ja sitten kuvasatoa Saariselän reissulta (erityisesti koiratarhalta :D) parin viikon takaa:













Tämä oli pakko laittaa, vaikkei varsinaisesti
koiriin liitykään: tällainen hyvin kesy kaveri tuli yhtenä
päivänä hiihtoladulla moikkaamaan :)




Viikonloppu sujuu muutenkin koiramaisissa merkeissä, niistä lisää hiukan myöhemmin kuvineen päivineen. Viikon päästä starttaa näyttelyvuosi Korpilahdelta Tinkan kanssa, ja sen kunniaksi Tinkallekin on nyt tehty oma osuus tuonne Näyttelykehissä kanssani-sivulle!

-Noora


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Näyttelyhöpinöitä

Blogi alkaa pikkuhiljaa heräilemään kuolleesta tilastaan. Allekirjoittanutta on viime aikoina työllistäneet erinäiset once in a lifetime-kokemukset, kuten vanhojen tanssit ja ihka ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Ensiksi mainittu oli upea kokemus, jälkimmäinen (kulkee myös nimellä tuomiopäivä) koittaa 12.3. Viimeistään tuon päivän jälkeen blogi herää taas kunnolla henkiin, kun toivottavasti ehdin puuhailla poikien kanssa jotain ja näyttelyvuosi 2014 starttaa luvattoman pitkän tauon jälkeen!


Näyttelyvuoden avaukseen tarjottiin todellista herkkupalaa, kun Jyväskylässä järjestettiin ns. ylimääräinen, kiertävä kv-näyttely reilu viikko sitten. Paha vain, kun tuo viikonloppu oli hiihtoloman aloitusviikonloppu ja itse suuntasin perinteiden mukaisesti Saariselälle hiihtelemään, joten näyttely oli pakko jättää välistä. Kunpa näyttely olisi ollut viikon myöhemmin, silloin olisin päässyt edes sunnuntaiksi... No, marraskuussa sitten!


Näyttely itsessään ei tuonut hirvittävästi uutta, mukava oli netistä lukea tuloksia kun omat suosikkikoirat pärjäsivät. Näistä mainittakoon vaikkapa BIS2 afgaaninvinttikoira Agha Djari's Blue Blood ja BIS3 petit basset griffon vendeen Nightdream Ricky Martin.


Mainitsemisen arvoisia tuloksia ovat myös tuttujen tulokset, niitä löytyikin useamman rodun parista: cairnikehällä Pepi oli Mariannen esittämänä hienosti AVO/EH, tuomari oli kuulemma muuten tykännyt, mutta liikkuminen ei tällä kertaa ollut Pepiä huvittanut :D Kiitos Mariannelle mun tuuraamisesta Pepin hihnan päässä! Cockerikehällä oli Elisa ja koko 6 koiran jengi, tuloksena 6 x ERI, 5 x SA sekä Depin ja Jasun isä Muzzy (Multi CH Rancecraig Scottish Gent) oli hienosti VSP-VET. Onnea Elisa!


Kuten sanoinkin, oma näyttelyvuosi lähtee liikkeelle tämän kuun loppupuolella Korpilahden ja Saarijärven ryhmiksillä. Korpilahdella Tinka-labbiksen kanssa korkataan "isojen tyttöjen luokat", eli osallistutaan ekaa kertaa junnuluokkaan! Mielenkiintoista nähdä, mitä kotimainen tuomari Tinkasta sanoo. Saarijärvellä puolestaan mennään kehään Pepin kanssa, sielläkin kotimaiselle tuomarille. Odotan innolla!


-Noora


PS. Teen Tinkalle oman osuuden tuonne Näyttelykehissä kanssani-sivulle heti, kun pääsen eroon Bloggerin toimintaongelmista!



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pentuhaaste: Tällainen Deppi oli pienenä

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koiralla oli pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.”
Useammissa blogeissa on viime aikoina näkynyt vastauksia pentuhaasteeseen, päätin osallistua huolimatta siitä, että ihan pikkupentuaikaa ei olla Depin kanssa yhdessä koettu ja Jasu puolestaan muutti meille vasta aikuisena.



Depin tulo meille oli enemmän tai vähemmän sattumaa. Tai kohtaloa, ihan miten kukin sen haluaa ajatella. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että jokin tarkoitus sille oli olemassa. Varsinaisesti meidän ei ollut tarkoitus ottaa koiraa vielä, cockeri rotuna ei ollut käynyt edes mielen vieressäkään. Puhetta nelijalkaisen ottamisesta oli kyllä ollut, ja silloinkin oltiin kallistumassa enemmän noutajarotujen puolelle.


Keväällä 2007, taisi olla maaliskuuta, lähdimme poikkeamaan Korpilahdella perinteisessä ryhmänäyttelyssä. Katselimme kaikkia mahdollisia kehiä ja rotuja, ja pysähdyimme myös cockerikehälle. Jäimme juttelemaan erittäin ystävällisen naisporukan kanssa, ja yksi heistä, Elisa, kertoi kasvattavansa cockereita kennelnimellä Claremark. Koiria heillä oli mukana useampia, ja ne hurmasivat meidät iloisuudellaan yrittäessään kiivetä pöydältä syliin rapsutettavaksi. Aivan ohimennen Elisa mainitsi meille viime syksynä syntyneestä, nyt 5kk ikäisestä urospennusta, joka oli vailla omaa kotia. Kiinnostuimme heti, ja Elisan koiria rapsutellessa kiinnostus vain voimistui. Yhteystiedot vaihdettiin ja sanoimme vielä harkitsevamme asiaa. Päätös tehtiin kotona jo samana iltana: pentu muuttaisi meille.






Sovimme menevämme katsomaan pentua seuraavalla viikolla Äänekoskelle Reijan luokse, missä se asui yhdessä emänsä ja siskonsa kanssa. Tämä lainaus on suoraan tuolta sivupalkista Depin omalta sivulta: "Muistan elävästi sen päivän, kun olimme matkalla Äänekoskelle. Pysähdyimme Hirvaskankaan ABC:llä tankkaamassa. Istuin takapenkillä ja Maarit kysyi minulta: "Jännittääkö?" Vastasin, että hiukan.. Kun saavuimme Reijalle, meitä vastassa oli mitä iloisin cockerinelikko, josta erotti heti nuoren, pörröturkkisen Depin. Menimme sisälle ja istuin lattialle koirien keskelle. Deppi tassutteli luokseni, istahti eteeni ja katsoi minua ruskeilla silmillään. Tiesin silloin, että tämä oli se koira, jonka minä halusin. Palattuamme illalla kotiin teimme päätöksen: ottaisimme pennun. Sillä tiellä ollaan ja se on ollut yksi elämäni parhaista ja antoisimmista teistä."




Niin. Noin se kävi kaikessa yksinkertaisuudessaan :) Toki Reijan muut koirat tekivät myös vaikutuksen iloisuudellaan (Depin emä Milla, sisko Dana ja puolisisko Moira), eritoten Moira, jolta sai naamanpesun välittömästi. Deppi pentupystytukassaan oli kuitenkin se, joka vetosi suklaanruskealla, hieman totisella katseellaan heti. Deppi oli jäänyt Reijalle, koska ei ollut varmuutta laskeutuisiko sen puuttuva kives ja voisiko se kisata näyttelykehissä. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Deppi löysi oman kotinsa meiltä. Deppi oli Deppi jo tuolloin, ja annoimme nimen jäädä, koska pentu osasi sen hyvin. Reijan antama lempinimi Töppönen kuvasi pörröistä nuorukaista loistavasti, ja sitä (kuten myös miljoonia muita lempinimiä :D) Deppi kantaa edelleen ylpeydellä.




Sisäsiisteys ja tukku muita tapoja tuli pennun mukana, ikää oli kuitenkin jo sen verran. Deppi oli verrattain helppo pentu: se ei tehnyt juuri lainkaan pahojaan. Yhden ainoan lampun johdon (joka ei onneksi ollut seinässä) se puri poikki, ja senkin se teki meidän ollessa kotona kun luulimme sen syövän omaa luutaan sohvan takana. Se oppi hyvin olemaan yksin, satunnaisia roskiksen levittelyjä ja muita pikkukikkoja lukuunottamatta.


Yksi tempaus on kuitenkin jäänyt aivan erityisesti mieleen, se tapahtui pian Depin kotiuduttua meille. Meillä oli jokin maalausoperaatio menossa, ja sen jäljiltä takaeteiseen matalalle hyllylle, lähes lattiatasolle oli jäänyt purkki valkoista maalia. Purkin kansi oli ilmeisesti suljettu huonosti, ja yksin jäädessään Deppi oli kaatanut maalipurkin sisällön lattialle. Tyylitietoinen nuorimies oli itse kävellyt maalissa ja tassutellut sitten valkoiset tassunjäljet takaeteisen betoniseen lattiaan :D Oli muuten peseminen sekä koirassa että lattiassa sen jälkeen, ja viimeiset valkoisen maalin rippeet Depin mahahapsuista lähtivät vasta ensimmäisen trimmin yhteydessä. Osa valkoisista tassunjäljistä sen sijaan ehti kuivua niin tiukkaan, että ne koristivat lattiaamme useamman vuoden ajan, ennen kuin kyseiseen huoneeseen tehtiin täysremontti.


Pentuna Deppi oli energinen, elämäniloa pursuva spanieli, jolla oli välillä enemmän tai vähemmän omat, spanielilogiikan mukaiset aivoituksensa. Osa aivoituksista, kuten mörköikään kuulunut roskiksille/veneen perämoottoreille muriseminen on jäänyt pois, osa säilynyt. Näitä ovat esimerkiksi mielenvikainen kieriminen lumihangessa/matolla/sängyssä ja rapsutusten kerjääminen tökkimällä tassulla tai kuonolla. Muuten Deppi on edelleen 7-vuotiaana se sama, elämäniloa pursuava spanieli!


Edelleenkään Deppi ei osaa varsinaisesti herättää öisin, jos pitää päästä ulos (Jasu esimerkiksi tulee raapimaan ihmisen hereille), vaan se hiljaa ottaa hatkat makuuhuoneesta kohti ulko-ovea. Isäni on kuitenkin vuosien saatossa kehittänyt kuudennen aistin ja herää nykyisin lähes aina Depin poistumiseen ja lähtee sen kanssa ulos. Kukin tavallaan, edelleen :D


Kypsästä keski-iästä huolimatta Deppi on mieleltään edelleen pikkupentu, eikä ikä pahemmin paina missään. Ja osaa se edelleen hurmata sillä samalla, suklaanruskealla katseellaan <3


Pahoittelut kuvien puutteesta! Depin pentuajan kuvat ovat jossakin erittäin hyvin piilossa ja iso osa niistä on myös filmikameralla otettuja valokuvia (tiedän, kivikautista). Toisekseen mun blogger ei edelleenkään toimi kunnolla jostain kumman syystä, pitää varmuuden vuoksi kokeilla vielä toiselta koneelta.


-Noora